Meri maalta katsellen
Kaikki eivät synny merenkävijöiksi, mutta maalta käsinkin voida saada jonkin käsityksen meren elämästä. Varsinkin, jos se maa on Hiidenmaa. Miksi majakat rakennettiin, miten satamia kehitetään, milloin rautaiset alukset syrjäyttivät puiset laivat ja onko meressä vielä kalaa? Merestä voit oppia paljon.
Reitillä on seuraavat pysähdyspaikat:
Katso muita vierailureittejä
Hiidenmaahan voi tutustua monella tapaa: reppu selässä vaeltelemalla, oppaan kanssa merkittävimpiä paikkoja koluten tai suunnittelemalla itse reittejä kartan, matkaoppaiden ja netin avustuksella. Hiidenmaan majakkakierros on yksi vaihtoehto.
Majakkakierroksen idean kehitti Nebraskasta kotoisin oleva rauhanjoukkojen sotilas Douglas Wells tehdessään 1990-luvun alussa vapaaehtoistyötä Hiidenmaalla. Yksi asioista, jotka Wells jätti jälkeensä Hiidenmaalle, olivat viitoitetut ja merkityt majakat sekä niitä taustoittava teos, jossa hän kuvasi värikkäästi kokemuksiaan ja seikkailujaan. Kaikesta tästä hyötyivät automatkailijat, kun he vihdoin pääsivät aiemmin neuvostohallinnon sulkemalle rajavyöhykkeelle. Opasteet on sittemmin uusittu ja kohteitakin vaihdeltu, mutta kirja on edelleen olemassa ja sen perusidea on säilynyt. Majakat loistoineen toimivat yhä oppaina ja suunnannäyttäjinä Hiidenmaa-nimistä saarta tutkiville.
Satojen vuosien ajan ruotsi oli hallitseva kieli Hiidenmaan pohjoisosassa, jossa asui Hiidenmaan ruotsalaisiksi itseään kutsuvia rannikkoruotsalaisia. Ruotsinkielisten suurimmat kyläkeskukset olivat Reigi ja Kärdla. Vuonna 1781 lähes tuhat Reigin ruotsalaista karkotettiin nykyisen Ukrainan alueille ja Kärdlan ruotsalaisten uudeksi asuinpaikaksi määrättiin 1800-luvun alussa joko Vormsin saari tai Noarootsi Haapsalun lähellä. Seudulle jääneet sulautuivat vähitellen vironkieliseen asujaimistoon. Silti saarelta on edelleenkin helppo löytää yhtä ja toista Dagön eli Hiidenmaan ruotsalaiseen menneisyyteen liittyvää, kuten paikannimiä, kirkkoja ja asumusten paikkoja.
Hiidenmaan niemet kurottelevat kohti pääilmansuuntia. Pohjoisessa on luonnonkaunis Tahkunan niemi, jonka menneisyydestä löytyy rankkojakin asioita. Siellä sinäkin voit kävellä rantaruotsalaisten entisillä asuinalueilla, tutustua 1900-luvun sotien jälkiin, käydä pienessä ortodoksisessa kappelissa ja hautausmaalla tai kiivetä Hiidenmaan korkeimman majakan torniin. Meren rannassa ja metsissä voi piillä muitakin yllätyksiä. Pysy valppaana!
Pieni Hiidenmaan saari on antanut maailmalle monia merkkihenkilöitä, kuten säveltäjä Rudolf Tobiaksen, taiteilija Ülo Soosterin tai kirjailija Evald Mändin (Ain Kalmus). Saarella on syntynyt, asunut, luonut tai lomaillut monia muita luovia ihmisiä, joilta meillä kaikilla on opittavaa. Löydä heidän jälkensä, työnsä ja ajatuksensa!