Hiidenmaan pohjoiskärjen jatulintarha

Tahkuna küla, Hiiumaa vald

Kivilabyrintti eli jatulintarha kuuluu vanhimpiin maagisiin merkkeihin, ja niitä on rakennettu rituaalipaikoiksi kautta ihmiskunnan historian. Maahan ladottuja tai piirrettyjä kivilabyrintteja on tehty jo useita tuhansia vuosia ennen Kristusta. Niitä ovat rakentaneet ja käyttäneet muun muassa navajo- ja hopi-intiaanit, etruskit, saamelaiset, viikingit ja rannikkoruotsalaiset.

Jatulintarhoissa on suoritettu hedelmällisyystaikoja ja loitsittu suotuisia tuulia ja muuta menestystä, mutta nykyään ne ovat lähinnä leikki- ja mietiskelypaikkoja. Hiidenmaan pohjois- ja länsipuoli ovat vuosisatojen ajan olleet rannikkoruotsalaisten asuinaluetta, joten on loogista, että jatulintarhoja löytyy sieltäkin. Ensimmäinen kirjallinen tieto Hiidenmaan jatulintarhoista on vuodelta 1844, jolloin biologi Karl-Ernst von Baer mainitsee Hiidenmaan pohjoiskärjen kivilabyrintit.

Kootsaaren niemellä on säilynyt rannikkoruotsalaisten rakentama labyrintti tähän päivään asti. Vanhaa perinnettä jatkettiin Kaibaldin kylässä vuonna 1964, jonne tehtiin pienet jatulintarhat lasten leikkipaikoiksi käyttäen Kootsaaren labyrinttia mallina.

Vuonna 1997 perustettu Hiidenmaan kuninkaallinen raittiiden olvinnauttijoiden seura (Kuninglik Karskete Ölutinautlejate Selts) otti yhdeksi tavoitteekseen labyrinttiperinteen palauttamisen Hiidenmaalle ja on siitä lähtien rakentanut kahdeksan jatulintarhaa eri puolille saarta: Ristnan eteläkärkeen, Kõpun kirkonmäelle, Mägipen ja Säären rantaan, Kassariin, Mihklin museoon, Kärdlaan yhdelle pihalla ja ensimmäisen tietysti juuri tänne – Tahkunan kärkeen.

Labyrintti oli tarkka kopio Kootsaaren jatulintarhasta, mutta vilkkaasti vierailtu Tahkuna soi sille toisenlaisen kohtalon. Kävijät alkoivat laajentaa labyrinttiä, ja näin klassisen ristikeskustaisen kuvion tilalle syntyi yksinkertainen spiraali, jonka poluilla kuljetaan ahkerasti kiviä lisäämässä. Majakan tornista jatulintarhaan avautuu erityisen kaunis näköala.

Hyvä kulkija: kävele tai hölkää polkuja labyrintin keskipisteeseen, mietiskele ympäristöä ja elämää yleensä, asettele tarpeen vaatiessa kivirivejä ja nauti olostasi.

Galleria

Pysähdyspaikka reitillä:

Saatat myös olla kiinnostunut: