Õngun kylä

Õngu küla, Hiiumaa vald

Vanhin kirjallinen tieto Õngun kylästä (myös Öinigu, Ennige jne.) on vuodelta 1583. Kylän läpi virtaa samanniminen puro, joka laskee tekolammen kautta Mardihansun lahteen. Siellä toimi vesimylly jo 1500-luvulla. Vuonna 1990 samalle paikalle perustettiin kalanviljelylaitos ja tekolampi kunnostettiin. Mylly tarjosi palvelujaan kylässä vielä 1900-luvun puolivälissä, joskaan se ei enää toiminut vesivoimalla. Tällä hetkellä kylän vetonaula on yksi saaren pienimmistä tuulimyllyistä.

Ajan myötä Õngusta kehittyi tyypillinen Hiidenmaan rantakylä, jossa syntyi kuuluisia merenkulkijoita ja laivanrakentajia. Vuosina 1937-1939 Õngun kylässä rakennettiin 35 metriä pitkä kolmimastoinen moottoripurjelaiva Alar. Se on Virossa valmistetuista ja säilyneistä puulaivoista suurin.

Nykyään kulkijoiden huomion kiinnittää mäntymetsään istutettu runsaslajikkeinen alppiruusutarha (yksityisalueella), jossa kasvaa muitakin harvinaisia ​​kasveja.

Galleria

Pysähdyspaikka reitillä:

Tämä kohde ei ole osa mitään reittiä

Saatat myös olla kiinnostunut: